IBS tai IBD? Suolistovaivojen hoito akupunktiolla

Lievässä toiminnallisessa suolisto-oireilussa, kuten IBS-oireilussa, vatsakivuissa, ripulissa, ummetuksessa, ja turvotuksissa akupunktiota voidaan käyttää ainoana hoitomuotona (ruokavalion ja elintapojen lisäksi) ja sen hyödyistä löytyy myös tutkittua tietoa.

Jatkuvaa, määrittelemätöntä toiminnallista suolisto-oireilua kutsutaan nimellä IBS, eli ärtyneen suolen oireyhtymä (irritable bowel syndrome). Sille on tyypillistä myös oireiden jaksottaisuus ja vaihtelu.

Kuitenkin vakavampien suolistosairauksien, kuten IBD, eli tulehduksellisten suolistosairauksien (irritable bowel disease), Chronin taudin ja haavaisen paksusuolentulehduksen sekä suolistosyöpien kanssa akupunktiota käytetään lähinnä tukihoitona lääketieteellisten hoitojen lisäksi. Tällöin on tärkeää olla hoitosuhteessa myös lääkärin kanssa.

ruokavalio ja elintavat

Ruokavaliolla ja elintavoilla on usein suuri merkitys suolistovaivojen hoidossa, vaikka joskus saattaakin olla kaikkein oleellisinta saada ensin esimerkiksi stressitasoja alas ja hermostoa rauhoittumaan. Akupunktiovastaanotolla käydään aina läpi myös ruokavaliotottumukset ja annan tarvittaessa vinkkejä, jotka voisivat auttaa suolistoa voimaan paremmin.

Suoliston oireillessa häiritsevästi kannattaa perehtyä ns. Fodmap-ruokavalioon. Se perustuu suolistoa ärsyttävien ruoka-aineiden jättämiseen pois ruokavaliosta. Tarkempaa tietoa Fodmap-ruokavaliosta ja länsimaisen lääketieteen näkemyksen IBS-oireilusta löydät täältä.

Akupunktiohoidot voivat auttaa suolistoa voimaan paremmin, jolloin ruokavaliota voi taas monipuolistaa hoitojen edetessä, kun suolisto ei enää ärsyynny niin helposti. Kuitenkin etenkin alkuvaiheessa olisi tärkeää panostaa hyvään ravitsemukseen ja helposti sulavaan ruokaan.

Kiinalaisessa lääketieteessä kiinnitetään huomiota aina myös ruuan lämpötilaan ja kypsyysasteeseen. Suolistovaivoja helpottaa usein, jos ruoka on edes hieman kypsennettyä ja lämmintä. Etenkin talvisaikaan, kun aurinko ei juuri lämmitä täällä Suomessa, moni tarvitsee enemmän lämpimiä ruokia ja juomia, kuten keittoja, patoja ja uuniruokia.

Hedelmät ja raa´at kasvikset sisältävät kyllä paljon ravinteita, mutta jos ne eivät kunnolla imeydy, niin niistä ei ole juurikaan hyötyä. Joskus jo kasvisten kevyt kypsentäminen auttaa niitä imeytymään paremmin ja suolistoa pysymään tyytyväisempänä.

Sokeri ja pitkälle prosessoidut ruuat kannattaa jättää kaupan hyllyyn – tai käyttää vain satunnaisesti herkutellessa. Monen vatsa ja suolisto voivat paljon paremmin ilman niitä.

Lisäksi ruuan riittävä pureskelu kiireettömästi, säännöllinen syöminen ja ruokailuhetkien rauhoittaminen edesauttavat ruuan harmonista prosessointia ruuansulatuskanavassa. Kaikenlainen stressi ja kiire, liian vähäinen uni ja lepo vaikuttavat häiritsevästi ruuansulatuksen toimintaan. Siksi suolistovaivojen hoidossa olisi tärkeää kiinnittää huomiota myös muihin elintapoihin, kuin vain ruokailuun.

Jos tutkittu tieto aiheen tiimoilta kiinnostaa, niin suosittelen kurkkaamaan tänne: https://kiinalainenlaaketiede.fi/kiinalainen-laaketiede-ja-akupunktio/akupunktiotutkimusta/tutkimusta-ruuansulatuselimisto/

Lisää tietoa akupunktiosta hoitomuotona löytyy täältä ja ajan voit varata täältä.