Kuukautisten loppuessa ja vaihdevuosien alkaessa – tai useinkin jo vuosia ennen sitä – naisen keho ja oikeastaan koko elämä joutuu suuren muutoksen pyörteisiin. Ja kuten elämässä yleensäkään, suuret muutokset eivät välttämättä ole ihan helppoja. Tuolloin saattaa mieleen hiipiä toive, että löytyisipä jokin luonnollinen keino saada helpotusta vaihdevuosioireisiin.
Muutoksia tapahtuu monella eri tasolla ja osa niistä voi tuntua todella tukalilta ja jopa sietämättömiltä. Jollain toisella tämä muutosvaihe saattaa mennä ohi vähän niinkuin itsestään, kevyesti, ilman suurempia myrskyjä, kun jostain toisesta saattaa tuntua siltä, kuin tulivuori sisällä alkaisi purkautua ja ahdistava tuhkapilvi peittää ennen niin valoisat näkymät.
Vaihdevuosioireisiin voi liittyä myös tarve muuttaa omaa rytmiään ja elintapojaan, eikä se välttämättä ole huono asia. Myös vaihdevuosia edeltävä aika saattaa nostaa oireilua ja muutoksia jo voimakkaastikin pintaan. Tätä aikaa kutsutaan perimenopaussiksi ja se saattaa kestää kymmenenkin vuotta ennenkuin kuukautiset loppuvat. Vaikka kirjoitan vaihdevuosista, niin monet vaikutukset alkavat usein jo reippaasti ennen varsinaisten vaihdevuosien alkamista.
Minäkuvan muuttuminen
Vaihdevuodet ovat toisinaan aikaa, kun ei enää pystykään toimimaan omien ulkopuolelta opittujen mallien mukaisesti, vaan syvältä sisimmästä nousee tarve alkaa elää ja toteuttaa juuri sellaista elämää, jonka todella tuntee oikeaksi ja aidoksi. Ehkä sille todelliselle minälle alkaa vihdoin löytyä luonnollisesti aikaa ja tilaa tulla esiin. Joskus taas muutosvoima voi olla niin valtava, että se suorastaan pakottaa pysähtymään alkaessaan purkaa rajoittavia kuoria ja muureja ja tuodessaan ehkä omaa haavoittuvaisinta osaa pintaan.
Tämä prosessi ei yleensä tapahdu ihan kivuttomasti, mutta usein se on silti sen arvoista. Itsensä äärelle pysähtyminen, oman kehon viestien kuunteleminen ja vaikeidenkin tunteiden tunteminen on tärkeää, mutta tärkeää olisi myös olla lempeä ja armollinen itseään kohtaan. Olisikin hyvä yhä useammin pysähtyä ja kysyä itseltään esimerkiksi: Miltä minusta tuntuu? Mitä tarvitsisin juuri nyt? Akupunktiostakin voi olla apua tämän vaiheen läpikäymisessä.
Moni löytää tässä vaiheessa myös kaikenlaista uutta ja kiehtovaa, luovuus saattaa puhjeta kukoistukseensa, seksuaalisuus avautua ihan uudella tavalla tai nainen voi löytää täysin uudenlaisen yhteyden omaan itseensä ja sisäiseen voimaansa. Tämä aika voi auttaa tutkimaan uusia uinuvia puolia itsestään ja antaa elämälle vaikka kokonaan uuden suunnan!
Vaihdevuodet eivät siis todellakaan ole pelkästään kasauma erilaisia epämiellyttäviä oireita, vaan niissä piilee myös aivan valtava potentiaali ja muutosvoima! Jotkut kokevat elämänsä parhaiden vuosien vasta alkavan silloin…
Munuaisten energia heikkenee
Kiinalaisen lääketieteen näkökulmasta vaihdevuodet johtuvat lähtökohtaisesti munuaisten energian heikentymisestä. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että munuaisissa elimenä olisi välttämättä mitään vikaa.
Munuaisia, kuten muitakin elimiä ajatellaan kiinalaisessa lääketieteessä paljon laajempina, myös energeettisinä kokonaisuuksina. Jonkun elimen epätasapaino vaikuttaa elimistössä aina tietyllä tavalla, riippuen siitä, millaisia muutoksia siellä on tapahtunut. Toisaalta elimistön ollessa upea, hienovarainen kokonaisuus, elinten epätasapainotiloilla on vaikutuksia aina myös toisiinsa. Vaihdevuosien ollessa kyseessä, munuaisten energia siis heikkenee ja hoidossa yksi aspekti onkin vahvistaa ja tukea munuaisten toimintaa.
(Jos kiinnostaa lukea enemmän kiinalaisen lääketieteen diagnostiikasta, niin esimerkiksi täältä löytyy tietoa.)
Helpotusta vaihdevuosioireisiin
Vaihdevuodet on aina yksilöllinen kokemus, mutta moni kärsii tuolloin esimerkiksi mielialojen heittelystä, vihan ja raivon ryöpsähtelyistä, alakuloisuudesta tai ahdistuksen tunteista. Keho tuntuu olevan sekaisin, välillä tulee kuumia aaltoja ja välillä palelee, myös öisin. Vatsan toiminta saattaa muuttua, kehoon voi tulla uusia kipuja, hormonitoiminta muuttuu, voi esiintyä virtsankarkailua, seksuaalista haluttomuutta, limakalvot kuivuvat,.. oireet vaihtelevat ja niitä saattaa olla vaikka minkälaisia. Aina niitä ei edes tajua yhdistää vaihdevuosiin.
Kiinalaisen lääketieteen mukaan ns. kuumentavat ruoka-aineet, kuten kahvi, tee ja alkoholi voivat pahentaa oireilua ja erityisesti tupakkaa kannattaisi välttää, sillä se kuluttaa kehoa ja monia sen perusaineita, kuten Nesteitä, Verta, Jingiä ja Yinejä.
Usein myös hermostoa rauhoittavista harjoitteista, kuten vaikkapa qigongista tai ihan vaan luonnossa rauhakseen haahuilusta voi olla apua. Ylipäätään kaikki hermostoa rauhoittava ja omaa hyvinvointia tukeva toiminta ja toimimattomuus saattaa olla tarpeen. Yksi hyvä tapa olisi pitää kaiken tekemisen välissä pieniä mikrotaukoja. Pysähtyä edes pariksi minuutiksi kuulostelemaan ja tunnustelemaan itseään, hengitystään ja olemistaan; asettua taas omaan kehoonsa ja ottaa vaikka muutama syvempi huokaus ennen kuin siirtyy seuraavaan toimintoon.
Jotkut kokevat saavansa apua myös erilaisista luonnollisista yrteistä ja lisäravinteista.
Akupunktiosta apua
Monet asiakkaani ovat kokeneet saaneensa akupunktiosta merkittävää helpotusta mm. yöhikoiluun, kuumiin aaltoihin, unettomuuteen, vuotohäiriöihin, ahdistukseen, uupumukseen, kipuihin, paniikkioireisiin, päänsärkyyn, nivel- ja muihin kipuihin, seksuaaliseen haluttomuuteen, limakalvojen kuivuuteen, öiseen pissahätään sekä elämänilon ja sisäisen rauhan löytymiseen.
Akupunktiolla voidaan lisäksi rauhoittaa hermostoa, tasapainottaa tunne-elämää ja edesauttaa erilaisten tunne- ja sisäisten muutosprosessien läpikäymistä. Se voi auttaa oman kehoyhteyden luomisessa ja vahvistamisessa sekä toimii aivan loistavana tukihoitona erilaisille keskusteluterapioille ja vaikkapa traumojen käsittelylle. Usein voimakkaiden traumojen tai varsinaisten mielenterveysongelmien hoidossa on tärkeää olla hoitosuhde myös asiantuntevan terapeutin tai tarvittaessa lääkärinkin kanssa.
Jos haluat varata ajan akupunktioon, täältä löydät hinnaston ja ajanvaraustiedot. Voit myös aina ottaa yhteyttä suoraa minuun ja kysyä tarkemmin juuri omasta tilanteestasi. Yhteystiedot löydät sivun alalaidasta.